Comment pourriez-tu être si sans coeur?

Kiljuin yksin suihkun lattialla, luulin että se tappaisi sen tyhjyyden tunteen joka on upottanut kyntensä minuun hellittämättä otettaan vaikka kuinka yrittäisin repiä sitä irti, mutta se ei lähtenyt, se pysyi siinä samassa paikassa missä on ollut jo pari vuotta, syvällä omassa fucked up pääkopassani missä vilisee kysymyksiä joihin en osaa yhdistää oikeaa vastausta, ne vain lentelevät, liitelevät, mietityttävät.

Tuleeko asiat ikinä järjestymään? Saanko omaa päätäni selvitettyä? Häviääkö kipu ajan myötä? Välittääkö kukaan? Miksi? En vain tiedä.

Rakkain thinspo-kuvani, selityksiä ei taida tarvita,
voiko täydellisempää vartaloa ollakkaan? I say no.

Long story made short, (ex)poikakaverin kanssa meni taas jutut särki ja rikki ja halki ja pilalle, koska jätkä oli näemmä pelännyt koko suhteemme ajan että jättäisin hänet.. Taas. Mutta hei, may I ask - miksei voinut tulla puhumaan mulle, ja mitä se asiaa auttaa jos tyyppi jättää mut? Toisaalta ei voisi vähempää kiinnostaakkaan, sillä tuon uutisen kuullessani (tekstarin kautta huomhuom) ilmeeni ei värähtänytkään, kai mulla ei sitten ollutkaan tunteita tuota jätkää kohtaan, kuten arvelinkin, aivan liian myöhään. Nyt kun olen saanut vähän aikaa asioiden ajattelemiseen, olen ymmärtänyt että kyseinen jätkä on vain peluri joka ei ansaitse ketään. Piste.

Painosta ei ole hajuakaan, ja aika rehellisesti sanottuna ei voisi vähempää kiinnostaa. Auts, aika kovasti sanottu, don't get me wrong, ei vain kiinnosta tietää tällä hetkellä :-----) Taivaita hipovia lukemia sieltä kuitenkin saa odottaa, joten who cares. Tänään menen hyvän ystävän kanssa katsomaan joko 2012- tai Paranormal Activity leffaa. Hassua muuten, miten me ollaan taas löydetty toisemme, kun jossain välissä meillä meni välit poikki kokonaan. Olen tietenkin onnellinen että näin kävi, koska kyseinen tyttö on tosi tärkeä minulle, joten tää on hyvä näin.

Mulla on hyvä olla näin, sinkkuna ja onnellisena.
From the bottom of my broken heart.