Luulin että odotin olevani valmis seurustelemaan hänen kanssaan, nyt ymmärsin että odotin vain kunnes olisin valmis jättämään tän paskan taakseni ja jatkamaan elämääni, nyt olen. Poika, hän joka lirkuttelee kauniita sanoja ja uskottelee rakkautta on kuin takiainen, ei ikinä päästä irti, on liian lähellä eikä anna minulle tilaa vaikka sitä tarvitsen tällä hetkellä enemmän kuin mitään, en halua häntä enää, enkä aio siitä pyydellä anteeksi. Sitä paitsi, mitä annettavaa minulla on hänelle kun sydämeni kuitenkin kuuluu toiselle? Ei-tasan-mitään.
Uutena vuotena en aseta muita lupauksia kuin yhden, vain yhden joka merkitsee niin paljon enemmän kuin muut, ja sen mukaan aion elää. En enää tuhlaa aikaani vääriin ihmisiin, ja elän elämääni sataprosenttisesti and beyond!
Koko tämän ajan kun pojan kanssa on ollut jotain meneillään, olen tuntenut itseni kahlituksi, vangituksi ja ahdistuneeksi, miksi ihmeessä tuhlaan kallisarvoista aikaani sellaiseen tyyppiin, joka vain saa minut voimaan pahoin henkisesti? Elämä on liian arvokas jotta heittäisin sen hukkaan ja antaisin toisen hallita sitä, revin takiaiset irti ja etsin ihmisen jonka kanssa tunnen oloni turvalliseksi ja rennoksi, täysin rauhalliseksi, enkä välitä vaikka etsimisessä kestäisi vuosia ja ikuisuuksia, se on helvetisti parempi vaihtoehto kuin väärien ihmisten seurassa oleminen.
Ehkäpä jo löysin sen yhden henkilön? Nobody knows.
Läskisika kiittää ja kuittaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti