Myös se vitun sitoutumiskammo muistuttaa mua olemassaolostaan, pelkään kuollakseni menettää A:n, mutta taas toisaalta haluan työntää hänet niin helvetin kauas itsestäni kuin vain pystyn, missä vika? Oh I know, päässäni.. Ollaan kuukauden sisällä oltu aikamoisessa on/off-suhteessa, peräti neljä kertaa ollaan erottu ja sitten taas palattu yhteen. Nyt onneksi sovittiin, että odotetaan kunnes minä olen valmis sitoutumaan kunnolla, koska se on parempi molempien kannalta. Tuntuu inhottavalta tietää että minä olen syyllinen tähän kaikkeen paskaan, se olen minä joka en pysty sitoutumaan enkä tapaamaan häntä, en pysty puhumaan puhelimessa hänen kanssaan, en mä vain pysty. Tuntuu kuin että hän odottaa multa niin niin niin paljon, ja tiedän itse etten pysty olemaan sitä kaikkea mitä hän haluaa minun olevan, se pelottaa minua eniten, etten pysty olemaan sellainen kuin hän haluaisi minun olevan.
A tietää paljon minusta, mutta ei läheskään kaikkea, kukaan ei tiedä. Hän ei tiedä "laihdutuksestani", ei tiedä masennuksesta eikä henkisestä pahasta olosta, ei tiedä menneisyydestäni eikä perheestäni, en halua kertoakkaan, sillä miksi heittäisin enemmän paskaa hänen huolekseen kun kerran olen jo pilannut niin paljon ja tuottanut niin helvetisti pahaa oloa hänelle? En mä mitenkään voisi, ei se ole hänen ongelmansa, mun päässä ne sijaitsee.
Mitä tehdään, kun elämä ei enää kanna? Kun kaikkea on vain liikaa, huolia, kiloja, ongelmia ja kyyneliä, mitä tehdään kun ei itse jaksa enää kuunnella omaa itkuaan viideltä aamulla unettoman yön jälkeen? Mitä tehdään kun kukaan ei ymmärrä, eikä halua ymmärtää mitä pääkopassani tapahtuu? Mitä tehdään kun en enää itsekkään ymmärrä sitä?
Sekava, itkuinen ja huono postaus, pyydän anteeksi, mutta oli pakko saada ajatukset jotenkuten teille vuodatettua, vaikka niitä ei saakkaan muunnettua sanoiksi niin hyvin.
Stay tuned ♥
Älä vaaan. vittu. Mä en tajuu hei kui vitussa ne voi kertoo mun asioita noin vaan :( hei voi sua :< kyl kaikki järjestyyy ♥ tsemppiä paljonpaljon paljon <3
VastaaPoistaJos päätät sitten jatkaa seurustelua, tai sinä rakastat sitä miestä tai haluat olla hänen kanssa, niin sinuna kertoisin ensin kaikki masennuksesta syömisiin. Jos siis olet tosissasi, ja uskot että voisitte olla vielä jatkossakin yhdessä, niin uskon että tämä tieto auttaisi miestä ymmärtämään sinua ja hän olisi vahvempana tukenasi.
VastaaPoistaOma mieheni tiesi jo ennen seurusteluamme masennuksesta (tulin juuri osastolta kun päädyimme yhteen) ja nyt hiljattain kerroin hänelle myös ruokavammailustani, koska tämä vaikutti todella paljon suhteeseemme (tapaamiset, yhteiset hetket, vaatteet, hyvinvointiin, seksiin yms) , enkä tahtonut erota hänestä... Siispä hän tietää minusta lähes kaiken, pelottavan paljon, mutta olen myös iloinen että sain sanottua sen.
Nyt hän ei heitä enää minulle jäätelöä eikä osta karkkia ahdistamaan.
Jopas tuli stoori, ja ajatukset niin jossain Gifun Hornassa, että pahoittelen jos tuli melko epäselvä viesti. Tarkoitan kuitenkin kaikkea hyvää, ja mieti tarkalleen mitä haluat. Pärjäile tyttönen!