-2 kg viime käynnistä vaa'alla, tosin siitä viime käynnistä on jo vierähtänyt tovi, mutta hey - ainakin laihdun! :---) Nyt taitaa motivaatio taas olla kohdillaan, yritän selvitä niin vähillä kaloreilla kuin vain mahdollista, tähän mennessä kaloreita on kertynyt kuitenkin jo 95, fail! Onneksi kukaan ei ole kotona laittamassa ruokaa, itselläni on vapaapäivä tänään, ja joulujuhla illalla, enkä todellakaan aio itse ruveta kokkailemaan mitään kalorisoppia! Noup.
Hyi, katsellessani vanhoja kökköpostauksiani huomaan miten uskomattoman tylsiä ja tarpeettomia ne ovat, tekisi ihan hirveästi mieli poistaa joka ikinen niistä ja aloittaa alusta (taas), mutta säästän ne kuitenkin jotta voin muistella laihana ja onnellisena miten helvetin saamaton olinkaan. Kuitenkin ärsyttää kun ne ovat niin niin niin epätäydellisiä..
Taitaa muuten olla luvassa se kuvapostaus uudeksivuodeksi, omat ovat hautajaisenne! Toisaalta voisin tehdä kaikki kolme postausta, eli kuva- kysymys- ja tietoja minusta-postauksen, miltä kuullostaa? Kerro mielipiteesi kommenttiboksissa! :------)
Kohta paino alkaa taas viitosella, ihan ihan ihan kohta ♥ Puoli kiloa vielä niin olen taas samassa painossa kuin monta, monta kuukautta sitten, ihanaa! Ainoa huono puoli vähäkalorisessa ruokavaliossa on että mulla tulee pää kipeäksi joka ikinen ilta (verensokerit kun heittelevät miten sattuu), luultavasti koska oon tottunut syömään paljon enemmän kuin nyt, läskisika hyihelvetti. Nyt tää vitun ahmiminen loppuu, enhän mä perkele ikinä tavoita niitä haaveitani laihuudesta jos jatkan tähän malliin! Yök hyi.
Hyppelehdin muuten aika paljon aiheiden välillä..
Tänään on siis se joulujuhla, toivon vain aivan helvetisti etteivät menkat alkaisi nyt, koska ainakin viime kevätjuhlassa tuli menkat mekon läpi, ja kun noustiin ylös laulamaan niin kaikki (siis ihan kaikki) näkivät, oh great! No kuitenkin, siivosin äsken huoneen, nyt pitäisi vielä käydä suihkussa, pestä hiukset, sheivata sääret, nyppiä kulmakarvat ja lakata kynnet sun muuta ennen kuin tytöt tulevat tänne laittautumaan joulujuhlaa varten, sitten luvassa taas meikit ja hiukset. Oi, ihanaa turhamaisuutta ♥ Oikeasti, mä olen ihan hirveän pinnallinen itseni suhteen, en välitä miltä muut näyttävät, mutta en pysty näyttäytymään muiden paitsi parhaan kaverini seurassa ilman meikkiä jne.
Tästä tuli yllättävän pitkä postaus, mutta nyt liitelen jo muihin puuhiin (esim se pirun suihku), joten toivottelen teille hyvää perjantaita, pitäkää hauskaa ja kommentoikaa, jooko? :-----)
Heips ♥
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



Phii, joo noi kaikki postaukset mielellään. :D Mut ei kerralla :D
VastaaPoistaÖwwwwwwwwh pidä kivaa siel joulujuhlassa. :> Musta turhamainen laittautuminen on ihanaa :D
Joo kuvapostaukset on aina kivoja:) ite oon kans tekemäs sadannesta postauksesta sellasen. Ihmiset pääsee näkemään mun läskit:DD No onnee painonpudotuksesta ja tsemii!:)
VastaaPoistaTee se kuva, kysymys ja fakta postaus! :)Se ois kiva.
VastaaPoistaTiedän.
VastaaPoistaKiitos et oot olemassa ♥
(ps tuun häiriköimään sua tänään tekstareilla kun kuolen omaan ahdistukseeni siellä juhlissa ...)